maanantai 13. kesäkuuta 2022

E968. Koira helteellä

 Minulla ei nykyisin ole koiria ja tänään on ollut maha kipeänä, mutta asuin kahden pienehkön koirani kanssa auringon puolella ja toinen koirista oli lihava.

Vuolehdi, ettei koira oleile auringossa, kävelyllä kävele varjon puolta, puiden varjossa ja tuulenvireessä, suunnittele lenkit niin, ettei tule auringossa pidempiä pätkiä. Jos koira radittuu, pidä tsukoa, leppoisampi tahti, pienemmissä pätlissä, kenties vettä ja kippo mukaan, älä jätä koiria kuumaan autoon. 

Jos kotona on kuuma, tuuleta viileän aikaan ja jos on tuulenvirettä. Anna koiran olla viileässä tuuletusikkunan alla. Pidä verhot sen verran auki, että näkyy puita. Jos on sietämätyömän kuuma helle, niin suihkuta äkkinäistä kylmää välttäen ja koiraa kuunnellen tassuja ja kentues selkää, muttei mahaa, viileällä vedellä tai anna koiran kahlata järveen (19.7.2022 tai pesuvatiin tms, jossa on viileää vettä). Huolehtikaa ruuat mutta vain kevyttä kesäruokaa sään mukaan, ei kuitenkaan hankala dieetti vaan esim ruuaksi rasvatonts maitoa ja keitettyjä vihanneksia tai kasvispihviä. 

maanantai 30. toukokuuta 2022

E967. Lintuinfluenssa ja älä pidä seuraa niille jotka vaikuttavat olevan kuolleet

 Uutisissa oli kuvia lintuinfluenssaan liittyen ja lintujen huono vointi näytti liittyvän siihen, että pitivät seuraa joillekin etäisemmille seuduille tai niiden linnuille, eläimille, kenties ihmisillekin, joiden olettivat olevan elossa mutta jotka vaikutteensa perusteella arvioituina olivatkin kuolleet. 

21.7.2023   Uutisten kuvat tänä kesänä lintuinfluenssaan kuolleista lokeista näyttävät helteen tapaan rennoilta helteestä kärsiviltä linnuilta, jotka esim sydäntään kuulostelemaan pysähtyneinä odottavat viileämpää. 

4.8.2023   Uutisten kuvat lintuinfluenssaan kuolleiksi oletetuista lokeista tms näyttävät menettäneet säätaidoistaan ison osan samanlaistettuaan johonkin ulkomaalaiseen maahanmuuttajaan tai jonkin ulkomaan kulttuurista kovin kiinnostuneeseen ihmiseen päin. Säätaitoisiin päin samanlaistaminen kai korjaisi ongelman, esim paljon ulkona viihtyviin ko seudulla, jos voivat hyvin ja ovat tarpeeksi samanlaisia lämpötaloydelttan tms. 


perjantai 29. huhtikuuta 2022

E966. Lämpöhalvaus helteellä ja älä laihduta kuumina aikoina

 Hellettä pahentaa, jos yrittää samalla kulyttaa entisiä löskejä pois. Helteellä ei saisi kuumina aikoina laihduttaa ollenkaan vaan tarttis pyrkiä selviytymään entisillä läskeillä. 

keskiviikko 27. huhtikuuta 2022

E965. Koirien madot ja madon kanssa jutteleminen

 Koirien madot eivät kai ole koirien mielestä ongelma vaan niiden tapa harrastaa tiettyjä aiheita, esim lehdestä kiknnostuneella koirallani oli sulkamatoja kuin sulkakyniä, ja toisen kpirani killtua tämä koira halusi, ettei matokuuri ihan heti vaan ystävän matoja muistona ystävästä. Matoja saattoi kai myös läheytää ihailijalle tai esim turkinväristä harrastuneelle. Jos madoista on haittaa, auttaisi kai koiran jutella niille, jos osa madoista voisk lähteä pois nikn, että koiran olisi hyvä elellä. 

tiistai 26. huhtikuuta 2022

E964. Lasten maksatulehdus ja matki kroppaa vain liikunnallisilta

 Nettiuutisissa oli kuva maksatulehdusta sairastavasta lapsesta, joka kenties oli matkinut kroppaa ihmusmäisessä ajattelussa edikjvaksi sopivalta eläimeltä, joka ei ollut liikunnallusen tapaan kroppaan liittyvissä asioussa fiksu. Eli kroppaan liittyviä kysymyksiö ja piirteitä pitäisi matkua vain liikunnallisilta. 

maanantai 25. huhtikuuta 2022

keskiviikko 20. huhtikuuta 2022

E962. Tulehduskipulääkkeenä lämpöinen palleroinen olo

 Tämän luulin jo kirkoittaneeni, mutten löytänyt.

Jos on tulehfuksellisia kipuja, niin tulehdus ek ole sairaus vaan kehon yritys parantaa kipuja tuomalla lämpöinen palleroinen olo. Eli jos muulla keinoin saavuttaa lämpöisen palleroisen olln, niin tilehdus kai käisi pois ja kivut laantuisivat. 

Tämän blogin teko loppunut, lisähuomioita

 Tämän blogin tekeminen on loppunut. Hakemistojen jälkeen blogissa parantamisesta.blogspot.com jotain tekstiä. Hakemistoista puuttuvat tieto...