torstai 9. marraskuuta 2023

E996. Terveenä pysymisestä, parantuvuudesta ja hoitoalojen tahdista

 Terveenä pysyminen vaatii tietyn verran arkijärkeä ja koulusivistystä. Peruskoulun on tarkoitus opettaa niitä sen verran, että pysyisi aina tai lähes aina terveenä ja parantuisi hyvin ja nooeasti. Terveitä elämäntapoja voi oppia myös radiosta, jos se pyrkii pitämään kuulijat jaksavaisina ja kykeneväisinä työssään, opinnoissa, autolla ajamusessa ym nuoren aikuisen elämässä. 

Ne jotka sairastavat paljon, tekevät usein jotain ihan päätöntä. Esim jostain tropiikista kotoisin olevat elävät keskikropan osalta ihan tadaisesti koko ajan, eivät vaihda tahtia tai virettä sään tai tekemusen mukaab, esim kuin töistä kotiin ja harrastukseen lähtiessä, vuorokaudenajan elämänsä tekemusten ym olisuhteiden mukaan jne, missä voisi olla apuna radiossa soiva musiikki ja lehden tai kirjojen kuvat esim tyypillinen perinteinen aamunäkymä kadulta joka on omalla tavallaan kuehtova ja edelleen osa arkea yhteisössä, yms. Mutta siis jos ihminen sairastaa, niin ykeensä joko hän tai joku hänen sosiaalinen kontaktinsa tai hpitoalojen ihminen, kävelee yli joidenkin terveen järjen ja tavallusen elämänviisauden ohjeiden, esim tunteiden kuuntelemisen, henkilön oman näkemyksen, tai antavat vihamielusen tai yhteensopinattoman suositella jotakin, tai eivät noudata tavallisia ohjeita terveestä viisaasta elämästä.

Yleensä ihmisillä on omia elämäntaitoja, jotka pitävät heidät terveinä, mutta jos he joskus epähuomiossa esim omaksuvat typerän ajattelutavan luullen sitä kunnolliseksi, niin sellaisena hetkenä he todennäköisemmin sairastuvat, eli lääkäreille ym kertyy valtavasti vaikutteita ihmisten tuollaisista virheistä. 

Hoitoalojen hitaudet yms liittyvät usein useaan tekijään eivätkä olisi taroeen, jos olisi vain parantuvuudesta kyse. Esim joillakin on surua, ja se vaatii omantahtistaan lähestymistapaa myös seuralta. Vastaavasti joillakin on vahvoja tunteita, joiden käsittelyssä he eivät ole ollenkaan hyviä, jolloin seuran täytyy pyrkiä toimimaan elämönviisaasti, esim rauhallusen arkijärkusesti ja kullekin elintilaa jättäen. Joskus suuret tunteet ja taitamattomuys eivät ole potilaan piirteitä vaan jonkun henkilökjnnan jäsenen, jolloin sekkn pitää tyynnyttää, jottei ko henkilö aiheuttaisi vahinkoa. Jos on paljon murhetta ja epäonnea ympäristössä, niin ateriat ja pukeutumunen pitäisi huolehtia niin että on kylläinen ja tukeva oli, ei holtitln vaan tyyntynyt. 

Joillekin terveyskeskuskäynti tms on ongeömallinen myös bakteerialtistukden vuoksi, jolloin he ehkä kiirehtisivät pois, ja jos lääketieteen koulutettu näkökulma ei ole heille kovin tuttu, niin he pitävät ohjeet eri perspektiivissä kuin oma tavallinen näkökulma ja niin jos heille huomauttaa heidän lähtiessään jotakkn, niin vastaamusessa on perspektiivinvaihdoksiin liittyvää hitautta. 

Paranevuuden ja siis myös parantamusen kannalta on olennaista osata terveitä elämäbtapoja, koulusivistystä, pitää musiikista, kenties osata rukoilla hyväätekevin tavoin ja elää rakentavasto yhteiskjnnassa ja maailmassa ja saada tukea ympäristöltään. Eli siis hitaus ei siinä lle voimavara, vaikka joissain asioissa vakaus auttaa. 



maanantai 6. marraskuuta 2023

E995. Miten vauva voisi itse huolehtia synnytyksen

 Synnytysteiden avaamisesta katso https://parantamisesta6.blogspot.com/2023/10/synnytysteiden-avaaminen.html

Jos vauva äitinsä mahassa on kiinnostunut siitä, miten vauva oppii, niin se on kai aistimalla ja tuntemuksista muodostaen kuvaa ympäröivästä maailmasta ja omasta kehostaan, sen vireestä, asennoista, ym, ja äitibsä kehosta, kustakin tilanteesta ja elämästä. Eli olisi hyvä, jis äiti eläisi aika tavallusta peruselämää, jossa on tavallusen terveen elämän elementtejä, esim ulkoilua, liikkumista, musiikkia, ajattelua sekä arkijärkistä että viisadta, käytännön tekemisiö, tavattuja tuttuja, ym. Keholtaan ei oppiakseen ole hyvä olla ihan jäykkä eikä ihan löllö, vaan joustaa kunkin tilanteen mukaan, taipua jonkin verran niin kukn hyvä on. Silloin vauva ehkä osaa miettiä hyvän tavan syntyäkin. Se olisi äidille kai, ettäkokeillaan nyt vauvan tavalla, jos se niin hyvin menee. Tällöinkin vauvalle ehkä joutuu kommunikoimaan, että pää vai jalat edellä yms. Synnytyskanavan uloimman osan aukeamusen kannalta olisi olennaista jonkun toivottaa vauva tervetulleeksi maailmaan siltä etäisyydeltä kuin synnytys hyvin sujuu, se on kai ko henkilön sosiaalisesta etäisyydestä kiinni, esim isä, täti ja setä vai yhteiskunta, sillä internet kivana apuna vaikuttaisi olevan huoneen laidalta käsin tervetulleeksi toivottava. 

Musiikkimaisuus elämäntavassa ja keskikropassa, kuin radion musiikkia kunnellessa, kenties itse laulukurjasta soitellessa tai jotenkin musiikkimaisen tuntevan elämänviisaasti eläessä, auttaa kai supistamaan keskivartalon lihaksia. Vauvan se kai yekee viisaammaksi, niin että tietää, mistä ja miten asioita tehdä, esim synnytyksestä, jolloin olisi hyvä, jos äitikin olisi keskikrooasta eläiväinen. Siihen on kai esteenä jonkun muun ohje, jottei vauva syntyisi liian nuorena, mutta musiikkimaisen herkkä osaa kai huolehtia nuoren vauvan paremmin kuin edinemäisesti vauvaa kohteleva, jolla vauvan ehkä olisi oltava vanhempi syntyessään. 



E1003. Vaikeita keskusteluja pitäisi välttää ja satsata sivistyneeseen elämänviisauteen

 Jos esim. läheisessä suhteessa mielestäsi pitäisi käydä vaikea keskustelu esim vaikeiden tunteiden vuoksi joko sinulle tai toiselle vaikea,...