perjantai 8. lokakuuta 2021

E945. Lämpimien maiden kuolleisuus ja elävöittävät terveet elämäntavat

  Olisikohan pari viikkoa sitten kuulin aamulla kuin sydänlaitteen äänen, ja yritin jonkin henkisen yhteyden kautta elävöittämällä parantaa, mutta potilas oli afrikkalainen mies eikä halunnut mitään eläböittävää vaan vain raskasta sammuttavaa afrikkalaista tyyliä, ja niin hän kai kuoli tai ainakin kuulun jonkun itkevän. Tuo tapaus järkytti maailmankuvaani, sillä sen perusteella vaikuttaa siltä, etteivät afrikkalaiset Afrikassa pydy omkn voimin hengissäkään vaan vain muiden kansojen siivellä. Afrikkalaiset vaikuttavat tuossa kovin epäviissilta mutteivät muutkaan tropiikin kansat niin kovin viissilta. Eli paljon on kiinni siitä, että edes jotkin kansat eläisivät elävöittävän tervehenkisesti tervein elämäntavoin maailmassa kauniisti hyvää toivoen, ja se jotenkin auttaidi muitakin osaamaan sellaista elämäntapaa, edes siinä oman elämänsä pääjuttujen ohessa. 


30.10.2021   Yleensä, kun jokin kulttuurissa tai ilmastossa tms olosuhteissa aiheuttaa jonkin maan ihmisille jonkinnison ongelman, niin jos siihen mistään löydetään ratkaisu, niin tuo ratkaisu pyritään opettamaan koko nuiremmalle polvelle eli se kai opetetaan elämäntapaohjeena koulussa eli kantsis muistella, mitä koulu opetti, että miten pitäisi elää. 


18.5.2022   Viime syksynä vaikutti siltä kuin lämpimämmissä maissa moni olisi ollut lähellä kuolemaa. Voiko olla, että heiltä puuttui terveet elämäntavat, tervehenkisyys, koulusivistys ja kaunis yleismaailmallinen moraali, siis elävöittävät asiat. Vai oliko kyse maahanmuuttajista, jotka olivat tulleet liian vaikeaan ilmastoon? 


keskiviikko 6. lokakuuta 2021

E944. Anemia ja kirjoja luettuaan elämään päin

 Vaivaakohan anemia sellaisia ihmisiä, jotka ovat luonnon tms elämän kanssa mutta kirjoihin päin kääntyneitä? Auttaisiko ensin lukea aika paljon ja kääntyä sitten luontoon ja elämään päin, siis kunakin päivänä tms. 

maanantai 4. lokakuuta 2021

E943. Ylirasitus vähän liikkuneella ja lepo, lämpö, elävöittävyys & jotain ruokaa & juomaa

 Jos esim vanha ihminen on tottunut olemaan vain kotosalla ja elämään rauhallista elämää, jossa ruuat on huolehdittu hyvin eikä ravintoa niin paljon kulu, niin jos hän äkkiseltään lähtee vaikka retkelle, niin voi syömuseen tulla tavallusta pidempi tauko ja energiaa kulua enemmän kuin mihin on tottunut, ja niin jos silloin yliradittuu, niin tarttis levätä hiukan, huolehtia lämpimänä pysymisestä ja elävöittävyydestä, sekä haukata jotakin ja juoda jotain myös, jotta keho saa tottumuksiensa mukaisesti energiavarannot varsin täyteen. 

E942. Hiertymä pitää seuraa paksumman ihon alueelle

 En tätä varmaan tiedä, mutta pitääköhän hiertymä seuraa, on sen tunnelmainen kuin pitäisi seuraa paksumman ihon alueelle, esim jalkapohjan. Ulota hiertymää katsellessasi mielikuvissasi paksumman ihon alue esim jalkapohjasta - tarpeen tullen ilman kautta jos matka on pitkä - hiertymän alueelle ja ainakun 2cm joka puolelle sennymöäristöön, niin se ehkä vahvistaa ihoa.

E1003. Vaikeita keskusteluja pitäisi välttää ja satsata sivistyneeseen elämänviisauteen

 Jos esim. läheisessä suhteessa mielestäsi pitäisi käydä vaikea keskustelu esim vaikeiden tunteiden vuoksi joko sinulle tai toiselle vaikea,...