tiistai 3. lokakuuta 2023

E993. Kriisi ja huolehdi perustarpeet

 En ole ihan varma, mikä kriisi on, etenkään kaikissa tapauksissa, mutta eikö esim humanitaarinen kriisi ole sellainen, että on ihan vain tavalliseen tapaan eletty, mutta sitten seudulle tulee jokin rasite, johon voinat ja oma viisaus eivät riitä, ja rasite vielä vähän aikaa lisääntyy ja niin ollaan ongelmissa, jotka keskeyttävät tavallisen elämän kulun ja joihin kaivataan taitavampien ja suuremmat voimavarat omaavien apua. Tai yksittäisellä henkilöllä tapahtuu jotain ikävää, esim oma lapsi kuolee, ja ongelmat kasaantuvat lyhyessä ajassa niskaan, esim mieskin jättää, rahahuolet niskassa ja työssäkin ongelmia, mikä kenties johtuu tuon ajan epäonnisuudesta, joka ehkä johtuu ihmisryhmien kahnauksista, esim ulkomaalaisten seurasta, joiden tavat ja arvot sekä taidot eivät suojaa suomalaisen yhteiskunnan mukaan elämistä. Jos tuo henkilö on toisaalta hyväonninen kuin pullea ja vain toisaalta sosiaalusesti epäonninen, hän ehkä kääntyy pullean puolensa tunnelmaisen ammattiauttajan puoleen, kun taas laajemmin epäonninen yrittää satsata niihin asipihin, jotka toimivat hyvin, esim kirkko, kirjallisuus, työt, tietyt ihmissuhteet tai paikkakunnat, ja karttaa ongelmia tuovia, jos suinkin osaa. Jos miettii, miten heitä auttaa, niin perustarpeet olisi tärkeää täyttää, eli ruoka, vesi, uni, jotain ulkoilua, luontoa edes ikkunasta katsella, jotain tervehenkustä tunteille hyvää rattoisaa tekemistä, joka ei ole liian idioottimaista aisteille eikä kaavamaista. Tilannekuvaa olisi hyvä selkiyttää arkijärkusen ja tervehenkusen verran : eritellä eri aiheet erikseen, mm lapsen kuolema, miehen lähtö ja yksinäisyys sekä rahahuolet. Kussakin aiheessa olisi hyvä olla jokin parista päivästä pariin kuukauteen menevä kuvaus, että muten asiat nyt kehittyvät, jos tavanomaisen tyyppisen tervehenkusesti menevät. Ja selityksiä mm, että mies kenties lähti, kun hänellekin lapsen kuolema on vaukea asia, ja niin hän teki niin kuin hänen mielestään tunteille on hyväksi, ja että saatko sinä kaipaamasi puolet seurasta muualta, esim voitko istua tekemässä palapeliä teekuppi vieressä leivänpalasia napostellen, tms, jos sellaisessa aiemmin viihdyit? 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

E1003. Vaikeita keskusteluja pitäisi välttää ja satsata sivistyneeseen elämänviisauteen

 Jos esim. läheisessä suhteessa mielestäsi pitäisi käydä vaikea keskustelu esim vaikeiden tunteiden vuoksi joko sinulle tai toiselle vaikea,...