Luin nettiuutista (ks edellinen blogimerkintä), jossa kerrottiin naisia vanhoina aikoina Euroopassa ksi vaivanneen hydterian, joka vaikytti nuoren miehen vaikutteelta, tavallista miesten tunne-elämää mutta ilman noiden miesten maailmankuvan kapeita uomia, ja niin nainen tundi kääneensä tyhjän päälle, kjn miesten ajattelu oli epävarmempi ja teoreettisempi ja kun naisella ei ollut miesten maailmankuvaa, jonka uomia perustella näkemyksensä ja toiveensa ympäröiville miehille. Miehiä vaiva kiinnosti, koska he tunnistivat siinä omia piirteitään. Miehille siihen auttaisi yleissivistys ja arjen elämäntaudot, koita kai naisilla oli omasta takaa, mutta miesseura sitten kapeutti osaamusen liian heikkoon.
Tervola-nimisena elellessa parantamisesta syntyneita vaikutelmia (KOKO näkemys tässä 5-os. blogissa, ideoita vain, ei kokemuspohjaa). Ei niin, etta sairaus liittyisi mitenkaan terveyteen, vaan terveys tarkoittaa terveita elamantapoja, maailman pitamista hyvalla terveimmalla tolalla ja tottakai kaikenpuolista terveytta! Keskittyminen ideaalisen terveyden vaalimiseen opettaa kehomielen luontaisista parantumistavoista. Hakemisto parantamisesta.blogspot.com Otsikoissa vain osa parannusehdotuksista
maanantai 20. joulukuuta 2021
E947. Naisten vanhanajan vaivat Euroopassa ja käy kakalla
Luin uutisjuttua https://yle.fi/uutiset/3-12231982 siitä, miten naisia on kohdeltu kaltoin lääketieteessä. Jutun alussa mainittiin toisen lapsensa syntymästä alkaneita oireita, joita olivat mm tulehdukset, kivut, turvotus jne. Niistä syntyi mielikuva, että lapsen sosiaalinen olemus ja tyyli olivat vahingissa vaikuttaneet äidin kehoon. Sellaisia äidin havaintokyvyn tai sosiaalisuuden virhearvioita käy kai dilloin, kun äiti on kotenkin tukossa, kipeämä, samea, sumea, mihin tavallisin syy luenee kakkahätä, johon ei ole reagoinut menemällä heti vessaan ja kakkaamalla aikamoisen tyhjäksi asti.
perjantai 10. joulukuuta 2021
E946. Tuntemus vaivan vakavuudesta ja tarkista onko hoitohenkklökunnalla liian ohuet vaatteet
Joskus vaivan vakavuuden arvio tulee lääkärikäynnin tms myötä hoitohenkilökunnan tuntemuksista. Mutta näillä on usein liian ohuet vaatteet ainakkn osan ajasta ja niin heillä on vilu, sellainen hirvitys, joka oman kehon viileydestä seuraa. Ja sitä ei tietenkään saisi sotkea potilaan vaivoihin.
13.2.2022 Myös hoitoalan ihmisten laigdutuskuufit voivat aiheuttaa heilke ja/tI ympäristölleen tunnetta, että jossakin ln vikaa ja vaiva tarttisvälttämättä heti hoitaa. Vastaavasgi keväällä on moni säätynyt auringonpaisteläikässä lloon vaikka on oikeasti varjossa ja niin siitä tulee paha mielj, jonka syytä on vaikea löytää. Vastaavasti keväällä pakkaspäivän ja keväisen auringonpaisteisen päivän ero ravinnontarpeessa ja mielialoissa on suuri.
Joskus käy niin että koulua käymätön, ammattitaidotln ja/tai sairastava ulkomaalainen ln tullut hoitoalan työntekijän tilalle ja yruttää sysätä omat ouutteensa kaikkein terveimpien kannettavaksi, jotta saisi varastettua itselleen luokituksen terve ja tsitava.
15.3.2022 Myös vuodenaikaan liittyvät tuntemukset ja tunnelmat kuten lumen sulaminen voivat tuoda niitä tunnistamattomalle hoitoalasuuntautuneelle olon, että jokin on nyt epätavallista, missä vika. Vastasvasti lehtien putoaminen, syksyn pimeyden vaikutukset havaintoihin ja liian ijonmyötäinen villapaita syksyllä.
30.3.2022 Aina ei hoitoalojen väki tunnista, että on kyse heidän omastavaivastaan vaan toimittaisi jonkjn muun ( usein terveen ) joitoon tuon hoitoalan tunnelman perusteella. Esim kevään pakkaspäivällä päälle jäänyt laihduttaminen voi tuoda heille niin huonln tunnelman, etteivät reagoi terveyskeskukseen tms heille sopivana vaihtoehtona vaan vasta sairaalaan.
perjantai 8. lokakuuta 2021
E945. Lämpimien maiden kuolleisuus ja elävöittävät terveet elämäntavat
Olisikohan pari viikkoa sitten kuulin aamulla kuin sydänlaitteen äänen, ja yritin jonkin henkisen yhteyden kautta elävöittämällä parantaa, mutta potilas oli afrikkalainen mies eikä halunnut mitään eläböittävää vaan vain raskasta sammuttavaa afrikkalaista tyyliä, ja niin hän kai kuoli tai ainakin kuulun jonkun itkevän. Tuo tapaus järkytti maailmankuvaani, sillä sen perusteella vaikuttaa siltä, etteivät afrikkalaiset Afrikassa pydy omkn voimin hengissäkään vaan vain muiden kansojen siivellä. Afrikkalaiset vaikuttavat tuossa kovin epäviissilta mutteivät muutkaan tropiikin kansat niin kovin viissilta. Eli paljon on kiinni siitä, että edes jotkin kansat eläisivät elävöittävän tervehenkisesti tervein elämäntavoin maailmassa kauniisti hyvää toivoen, ja se jotenkin auttaidi muitakin osaamaan sellaista elämäntapaa, edes siinä oman elämänsä pääjuttujen ohessa.
30.10.2021 Yleensä, kun jokin kulttuurissa tai ilmastossa tms olosuhteissa aiheuttaa jonkin maan ihmisille jonkinnison ongelman, niin jos siihen mistään löydetään ratkaisu, niin tuo ratkaisu pyritään opettamaan koko nuiremmalle polvelle eli se kai opetetaan elämäntapaohjeena koulussa eli kantsis muistella, mitä koulu opetti, että miten pitäisi elää.
18.5.2022 Viime syksynä vaikutti siltä kuin lämpimämmissä maissa moni olisi ollut lähellä kuolemaa. Voiko olla, että heiltä puuttui terveet elämäntavat, tervehenkisyys, koulusivistys ja kaunis yleismaailmallinen moraali, siis elävöittävät asiat. Vai oliko kyse maahanmuuttajista, jotka olivat tulleet liian vaikeaan ilmastoon?
keskiviikko 6. lokakuuta 2021
E944. Anemia ja kirjoja luettuaan elämään päin
Vaivaakohan anemia sellaisia ihmisiä, jotka ovat luonnon tms elämän kanssa mutta kirjoihin päin kääntyneitä? Auttaisiko ensin lukea aika paljon ja kääntyä sitten luontoon ja elämään päin, siis kunakin päivänä tms.
maanantai 4. lokakuuta 2021
E943. Ylirasitus vähän liikkuneella ja lepo, lämpö, elävöittävyys & jotain ruokaa & juomaa
Jos esim vanha ihminen on tottunut olemaan vain kotosalla ja elämään rauhallista elämää, jossa ruuat on huolehdittu hyvin eikä ravintoa niin paljon kulu, niin jos hän äkkiseltään lähtee vaikka retkelle, niin voi syömuseen tulla tavallusta pidempi tauko ja energiaa kulua enemmän kuin mihin on tottunut, ja niin jos silloin yliradittuu, niin tarttis levätä hiukan, huolehtia lämpimänä pysymisestä ja elävöittävyydestä, sekä haukata jotakin ja juoda jotain myös, jotta keho saa tottumuksiensa mukaisesti energiavarannot varsin täyteen.
E942. Hiertymä pitää seuraa paksumman ihon alueelle
En tätä varmaan tiedä, mutta pitääköhän hiertymä seuraa, on sen tunnelmainen kuin pitäisi seuraa paksumman ihon alueelle, esim jalkapohjan. Ulota hiertymää katsellessasi mielikuvissasi paksumman ihon alue esim jalkapohjasta - tarpeen tullen ilman kautta jos matka on pitkä - hiertymän alueelle ja ainakun 2cm joka puolelle sennymöäristöön, niin se ehkä vahvistaa ihoa.
Tämän blogin teko loppunut, lisähuomioita
Tämän blogin tekeminen on loppunut. Hakemistojen jälkeen blogissa parantamisesta.blogspot.com jotain tekstiä. Hakemistoista puuttuvat tieto...
-
Lainaus aiemmasta kohdasta, jossa eri aiheen otsikko, mutta lusäykset synnytykseen liittyviä: " A367. Polvilumpio sijoiltaan ja mie...
-
Synnytysteiden avaamisesta katso https://parantamisesta6.blogspot.com/2023/10/synnytysteiden-avaaminen.html Jos vauva äitinsä mahassa on ki...
-
Tämän blogin tekeminen on loppunut. Hakemistojen jälkeen blogissa parantamisesta.blogspot.com jotain tekstiä. Hakemistoista puuttuvat tieto...